maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014

Perinteinen vuosikatsaus

Elli
Vuosi 2014 oli Ellin juhlavuosi, täyttihän tämä rakkaista rakkain ensimmäinen koirani täydet 10 vuotta :) Ikä näkyy ja askel on hidastunut. Lenkeillä mummeli kuljeskelee omia tahtejaan, välillä useita kymmeniä metrejä perässä, välillä ihan omia polkujaan jossakin hukassa ja välillä villitsee koko lauman pukkilaukkahyppelyyn :D Ellin harrastuksiin kuuluu enää näyttelyt, tänä vuonna kierrettiin varsin aktiivisesti, Elli kun tykkää tuosta esiintymisestä edelleen. Ensi vuonna hidastetaan tahtia, harkitsen tarkemmin minne lähdetään ja kesän kuumin aika jätetään Ellin kanssa suosiolla väliin. Kunhan nyt vain pysyisi terveenä ja hyvinvoivana eivätkä nisäkasvaimet kiusaisi... Tämän vuoden tulossaldo oli kuitenkin seuraavanlainen;
-ROP
-5*VSP
-13*ROP-vet
-3*VSP-vet

Uudet tittelit Latvian Veteraanimuotovalio, Latvian Veteraani Voittaja 2014 ja Helsinki Veteran Winner 2014.

Paavo
Mamman mussunlussu tissivälipoika on tehnyt ihan jees vuoden. Alkuvuodesta kisattiin vielä agilityssä, mutta toukokuun lopussa Harjavallassa oli aika hyvästellä kisaradat. Paavolla on kuitenkin D lonkat, se on varsin massiivinen agilitykoiraksi eikä sen ketteryys ja taidot riitä kolmosen radoille. Halusin siis lopettaa omasta tahdostani ajoissa, en sen takia että se olisi mahdollisesti joskus tulevaisuudessa pakko lopettaa esim. jonkin loukkaantumisen takia. Paavo nyt olisi varmasti mielellään vielä kisannut, mutta tiedän toimineeni oikein :) Agilitys SM-kisoissa käytiin vielä kesällä edustamssa tollerijoukkuetta, mutta sen jälkeen Paavon on ollut virallisesti ja lopullisesti 100% agieläkkeellä. Näin ollen Paavo sai palata takaisin tokokoiran virkaansa, johon se on aikoinaan hommattu. Puolisen vuotta hiottiin liikkeitä takaisin kisakuntoon ja joulukuussa käytiin "kokeilemassa kisakuntoa" oman seuran kokeissa, tuloksena VOI1 ja luokkavoitto :D Ensi vuonna jatketaan EVL:ssä. Tavoitteena olisi startata edes kerran ennen sääntömuutosta, mutta katsellaan rauhassa. Liikkeet ovat kyllä nyt jo ihan ok mallilla.
Näyttelyissä Paavo menestyi tasaiseen; 4*ROP, VSP, 2*CACIB, RYP-3. Paavokin varmaan jättää näyttelyitä hieman vähemmälle, se kun ei tarvitse mitään mitään ja voi ihan hyvin jäädä odottelemaan veteraanivuosia ;)

Raili
Juuri kolme vuotta täyttänyt Raili on ollut lauman dual purpose ;) Kesän suurimpia kohokohtia oli ehdottomasti noutajien taipumuskokeen läpäiseminen! Alkuvuodesta Vaasassa Raili sai heti ensimmäisessä näyttelyssään 2v synttäreiden jälkeen viimeisen Suomen sertin. Ulkomailla ollaan käyty neljä kertaa ja jokaisella kerralla Raili on tuonut tarvittavat tulokset kotiin ja kerryttänyt koko tittelirivistönsä tämän vuoden aikana; Kansainvälinen muotovalio, Kansainvälinen näyttelyvalio, Baltian muotovalio, Suomen muotovalio, Valko-Venäjän muotovalio, Latvian muotovalio, Viron muotovalio ja Liettuan muotovalio. Haaveissa olisi käydä Ruotsinkin puolella yrittämässä valioitumista, mutta ensi vuodelle ei uskalla ihan hirveästi suunnitelmia tehdä. Katsotaan miten suunnitelmat etenee ja mennään sen mukaan.
Agilityssä sekä Railin että minun omaan ja yhteiseen tekemiseen on tullut varmuutta ja se näkyi etenkin loppuvuodessa parantuneena tulossaldona. Alkuvuodesta saatiin meidän ensimmäinen SERT-A, muutamia kertoja ollaan oltu todella lähellä sitä toista... Nälkä kasvaa syödessä ;) Kesällä osallistuimme agilityn Suomen mestaruuksissa sekä yksilö että joukkuekilpailuihin. Sen suurempaa tulosta ei tehty, mutta kokemuksena jotain aivan mielettömän hienoa :) Alkutalvesta saatiin kasaan SM-nollat jo ensi vuodellekin! Kaiken touhuamisen ja harrastamisen lisäksi Raili kävi MH-luonnekuvauksessa ja ihan yhtä tervepäiseksi se siellä todettiin mitä sen jo ihan entuudestaan tiesin olevankin ;)

Wiia
Wiia on ollut pelkkänä showpuudelina, mutta toteutti sen viran todella hyvin :D 8*ROP, 3*CACIB, vara-CACIB, RYP-3 eikä tietenkään saa unohtaa sitä että Wiia on MAAILMAN VOITTAJA 2014!!! Tuo Helsingin MV-titteli kuuluu kyllä ehdottomasti koko koiraharrastukseni tähän mennessä upeimpiin saavutuksiin, koikkereitakin oli kuitenkin reilu 70 ja valioita 16kpl eli ihan kilpailua oli. Ensi vuonna Wiia täyttää jo 8 (!) vuotta, ei kyllä uskoisi... Tyttärensä Nova teki myös vuoden aikana oikein mukavia tuloksia sekä agi että näyttelypuolella, mm. SM-nollat kasaan ja spanielierkkarin VSP!

Sissi
Se virallinen näyttelypuudeli ;) Kiertänyt todella aktiivisesti näyttelyitä ja menestyikin ihan kivasti. Kovin keskeneräiseksi tuomarit alkoivat sitä haukkumaan loppuvuodesta, mutta tästä huolimatta Sissi keräsi tänä vuonna Suomesta 9*SERT, 6*VSP, 2*vara-SERT ja vara-CACIB! :) Ulkomaillakin käytiin sen verran että saatiin kasaan Valko-Venäjän, Latvian ja Viron juniorimuotovaliotittelit ja myös Latvian juniorivoittaja 2014. Ensimmäinen isojen tyttöjen valiokin on jo takataskussa kun syyskuun alussa Sissi käväisi Valko-Venäjällä tuoden mukanaan sekä valio- että voittajatittelit. Vuosi päättyi Liettuaan, josta myös sertit ja cacibit. Sissillä nyt siis ulkomailta yhteensä neljä cacibia, yhtä vajaa intti siis ;)
Sissi on treenaillut kesästä lähtien tavoitteellisesti agilityä ja on osoittautunut ihan päteväksi pikku kiituriksi. Todella erilainen kuin noutajat tai koikkerit, mutta sanoisin että melko hyvällä tavalla. Rämäpäinen jästipää, joka kuitenkin on valmis tekemään rataa yhdessä kartturin kanssa. Ainakin silloin kun huvittaa ;) Ensi vuoden ensimmäinen virallinen kilpailu onkin Sissin ensimmäinen virallinen startti! Hui! Se rata täytyy kyllä ottaa videolle ja varmasti julkaistaan myös täällä, oli se sitten laadukasta katsottavaa tai ei :D

Wanda
Lauman blondi on huilannut tämän vuoden. Turkissa ollessaan käväisi yhdessä näyttelyssä ollen PN4. Ensi vuodelle olen kyllä vähän suunnitellut ulkomaanmatkaa Wandan päänmenoksi ;)

RIEHAKASTA JA TULOSRIKASTA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE LUKIJOILLE!




torstai 25. joulukuuta 2014

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

T.  Ninni ja Pete, Wanda, Paavo, Elli, Raili, Sissi, Wiia ja Fasu

Tulokset laahaa jäljessä

Pikainen kertaus ☺
Kangasalan ryhmänäyttelyssä käytiin joulukuun alussa seuraavin  tuloksin;
-Elli PN1 ROP ja ROP-VET! !!
-Wiia ROP
-Sissi eri1
Ellin tulos oli täysi yllätys, ihana sellainen. Vielä mummo porskuttaa 
Messarissa mummo kykeni vielä kerran näyttämään kyntensä ja oli lauantaina VSP-veteraani ja HELSINKI VETERAN WINNER 2014!
Wiian messari reissu meni melko köyhin tuloksin, eri4 ja eri3.

ROP-vet Jaska ja VSP-vet Elli

CIB&CIE&Pohj&Balt&Fi&Lt&Se(n)&No&Ee&Lv Mva Ee&Lv VMva
EuV-06 LtV-07 PMV-07-09 V-09-12 LvV-10 VV-12 HeW-13 HeVW-13-14 LvVV-14
FI TVA Arcticfox's Diana

Viikkoa myöhemmin kävimme Paavon kanssa 1,5 vuoden tauon jälkeen "kokeilemassa kisakuntoa" tokokokeessa. Tuloksena VOI1 ja luokkavoitto :D Paljon liikkeissä on vielä hiomista,  mutta mieluummin hiotaan niitä kyllä EVL:sä ;) Säännöthän muuttuvat ensi vuoden elokuussa, joten päästään hiomaan täysin uusia liikkeitä. Tulee olemaan mielenkiintoista!
Tässä Paavon pisteet:
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Istuminen seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 7
Ruutu 9
Hyppynouto 8
Metallinouto 6
Tunnistusnouto 8
Kauko-ohjaus 9
Kokonaisvaikutus 10
yht. 271p.


Viime viikonloppuna teimme Railin,  Sissin ja Jaakko-veljen kanssa matkan Liettuaan todella mukavin tuloksin;
Lauantaina Raili oli VSP kera sertin Jaakko-veljen cacibin, joten siitä tuli (CIB) CIE BALT&LT MVA!  CIB suluissa sen takia että noutajilla on nyt hieman katkolla tuo cib-arvon myöntäminen valioarvosääntöjen takia. Toivottavasti siihen pian saadaan selkeys.
Sissi oli VSP ja Jaakko-veljen ROP, molemmille serti ja cacib Molemmista tulee sitten aikoinaan Liettuan valioita
Sunnuntaina tulossaldo oli täysin sama, mutta Jaakon kanssa päästiin vielä ryhmässä sijalle 3! Kiitos matkaseurasta Tiina, Tiina ja Irina!
Sissi on muuten ilmoitettu ekaan agilitykisaansa, jaiks

Ekan päivän (ja myös tokan) saalis

Sissi ja Jaakko

CIB&CIE&BALT&FI&BY&LV&EE&LT MVA Myrock's X-Mas Angel

Riehakasta talven jatkoa kaikille!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Jyväskylä viikonloppu

Olipahan mukava reissu Keski-Suomeen!

Lauantaina Raililla oli kolme rataa juostavana agilityssä. Ensimmäisellä hyppärillä minulta turhan vahva haltuun otto ja Raili juoksi pituuden ohi eli 5vp, lisäksi se ryökäle varasti törkeästi lähdössä! Muutoin hirveän kivan tuntuinen rata, eteni mukavasti haastavista kohdista huolimatta. Hyppäri

Toisella radalla saimme sen puuttuvan aginollamme ja näin ollen SM-nollat ovat täynnä, jee! Itse arvokisoihin osallistuminenhan on meillä ensi vuonna vasta "plan B" Railin pennutuksen takia, mutta aina täytyy olla varasuunnitelmia :) SM nollat kasaan

Kolmannelta radalta tuli myös nolla eli päovän saldoksi tuplanolla! On tämä tulostaso tässä loppuvuodesta hieman parantunut. Pieni tapaturma meinasi tulla puomin jälkeisellä jaakotuksella kun Raili lähti taas lukemaan jarrutuksia liian vahvasti ja meinasi kieltää. Onneksi se reagoi ihan yhtä vahvasti myös hyppykäskyihin niin ei tullut virheitä. Loppuradasta taisi jo ohjaajalla väsymys (ja kylmyys...) painaa jäsenissä kun päällejuoksu oli aivan alaarvoinen. Tuplanolla!

Sunnuntaina oltiin Jyväskylän KV näyttelyssä seuraavin tuloksin:
Paavo ERI3 SA
Raili ERI1 SA PN3
Wiia ERI2 SA PN3
Elli ERI2

Ei siis mitään suuren suurta menestystä, mutta ihan mukavaa kuitenkin :) Ihana Virpi otti Railista viralliset muotovaliokuvat, nyt kun sain ostettua Railin väreihin sopivan MVA-ruusukkeen ;)

FI&BY&LV&EE MVA Myrock's X-Mas Angel


Niin mutta missä oli tukkakoira koko viikonlopun? No Virossa Tartossa edustamassa! Lauantaina hienosti ROP ROP-jun jun-SERT ja tätä hyömyäs EE JMVA! :) Sunnuntaina sitten ROP-jun ja VSP. Kiitos kuskeille ja handlereille!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Raili is on fire!

Taas on pari viikonloppua menty koiraharrastusten parissa ja Raili on kyllä ollut sellainen luottokone että oksat pois ;)

27.-28.9. olimme äidin kanssa Tallinnassa kr näyttelyssä Railin, Sissin ja Peten kanssa. Matka meni hyvin ja koirat reissasivat rennosti. Perjantai iltana oli vain aivan mieletön myrskytuuli ja hieman se kyllä laivassa tuntui.

Lauantaina Sissi aloitti, tuloksena eri2 junioriluokassa. Uutta yritystä sitten sunnuntaina. Peten kanssa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kehään, mutta varsin kelvollisin tuloksin pääsimme kehästä pihalle; eri1 SA "PU5" ja SERT, jonka johdosta Petelle titteli EE MVA! Onnea Teemu ja Riikka :) Raili on ottanut tavakseen lähteä ulkomaille bikinikuosissa eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, ei nyt sentään nahka onneksi paistanut läpi. Raili oli ainoa tolleri ja tuloksena omaksi hämmästyksekseni ERI1 SA SERT ROP eli myös Railista Eestin valio! Rumat ne turkilla koreilee ;) Ryhmässäkin käytiin kääntymässä.

Sunnuntain tuomari olikin sitten tiukka tapaus. Sekä Sissi että Pete saivat EH:n. Hieman jännitti viedä sitten vielä naku-Raili samaiselle tuomarille, mutta tuomari tykkäsikin Railista oikein paljon ja tuloksena ROP. Arvostelukin oli oikein mukavaa luettavaa; "Fine champion quality and handled to perfection. Correct size. Pleasing head. Correct details. Nice front and rear.  Easy in the move - needs a bit more drive."

Eli Pete ja Raili saivat reissulta sen mitä lähdettiin hakemaan. Sissiä nyt kovin moitittiin rungon kehittymättömyydestä, mutta junnuhan se vasta on. No Sissi nyt kuitenkin pääsee vielä kerran yrittämään junnuvalion arvoa, vaikka paikan päällä olinkin sitä mieltä että ei sitä väkisin lähdetä yrittämään. Mutta kun vapaaehtoisia viejiä ilmestyi paikalle niin menköön nyt vielä kerran sitten :D

FI&BY&LV&EE MVA Myrock's X-Mas Angel
Viime viikonloppuna teimme Railin kanssa pienen agilityturneen; lauantaina Janakkalassa ja sunnuntaina Liedossa kolme rataa.

Meillähän on nyt aika hyvä hyllyputki takana ja kun Janakkalan ensimmäinen rata päätyi taas kerran hylkäykseen niin kyllähän siinä meinasi alkaa jo masentamaan. Mutta sitten homma lähti rullaamaan ja teimme Railin kanssa hienon tuplanollan :) Kylläpä tuntui hyvälle. Toisella radalla meikäläisen jaloista vain loppui ihan täysin voima loppusuoralla ja oli sitten niin lähellä hylkäys viimeisellä esteellä. Onneksi mulla on kiltti koira, joka siinä tilanteessa jäi vain odottamaan täysin selkeää ohjetta siitä kummalle esteelle tässä nyt oikein kuuluisi mennä. Luottokoira <3 Anne oli ottanut meidän radan nauhalle, kiitos! Kauheeta rääkymistä tuossa neljännellä esteellä, mut eipä  sujahtanut tuohon ansaputkeen ;)

Yöksi mentiin Forssaan Railin kasvattajan luokse, kiitos vain Johanne kaitsimisesta :) Sunnuntaina oltiin sitten virkeinä Liedossa. Siellä olisi ollut neljä rataa tarjolla, mutta olin sitä mieltä että kolme riittää meille. Ensimmäinen rata oli ihan kaaos. Ilman hyvää koiraa siitä olisi tullut hylky varmaan jo ihan alkumetreillä. Olin koko ajan myöhässä ja linjasin aivan päin päin mäntyä. Siis aivan kamalaa! Onneksi tästä ei ole videotodisteita... Aalla tapahtui melkein tapaturma; suoraan sanottuna tein kaikkeni että estäisin Railin pääsyn esteelle, mutta kuuliainen koira ei välittänyt siitä että huonon valssin jälkeen ohjaaja seisoo esteen edessä ja ohjaus osoittaa suoraan ohi. Raili kiilasi eteeni, hyppäsi sivusta roikkumaan kontaktipinnan kohdalle, punnersi itsensä siitä ylös ja pääsi kirjaimellisesti perse edellä kontaktille seisomaan...Voi mikä sitkeä elukka ja ohjaaja jäätyi aivan täysin kun seurasi sitä näytelmää. Huh! Siitä sitten mentiin vielä viimeiset kolme estettä maaliin eikä minulla siinä vaiheessa ollut mitään käsitystä millä tuloksella tulimme maaliin enkä siitä välittänyt. Olin vain niin iloinen ettei tullut loukkaantumista. Jäähdyttelylenkillä sitten uskaltauduin vilkaisemaan tuloksia ja nollahan siellä oli.

Toinen rata oli mukava, paitsi se putki-keppi yhdistelmä, kyllä vähän aikaa jousuin pohtimaan että miten ihmeessä ehdin heittämään railin putkeen ja siitä sitten juoksemaan toiselle puolelle keppejä avittamaan sen oikeaan väliin. No päätin sitten vain luottaa noihin hitaisiin jalkoihini ja saatiin kuin saatiinkin kepitkin suoritettua. Nollalla oltiin maalissa ja ilo ylimmillään, kaksi tuplanollaa viikonlopussa, ei oo meille kyllä mikään rutiinijuttu :)

Kolmantena ratana oli hyppäri, siinäkin pari mielenkiintoista kohtaa, mutta rata tuntui rullaavan sujuvasti eteenpäin eikä siinä mitään suurempia kömmellyksiä tullut. Eli jälleen nollalla maaliin ja voi jehma mikä tunne. Meidän eka triplanolla :)) Maailman paras kisakaveri <3 Jos nyt se kisamasennus olisi hetkeksi voitettu ja josko se viimeinen sm-nollakin tulisi tässä jossain vaiheessa :) Alla olevat kuvat ottanut Sirpa Saari.


Lentävä hamsteri <3




Ja tässä vielä kuva Wandan komeasta pojasta Preslistä <3 Kuva Tiina Valonen
Clearing Pond's Hot'n Cold

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syksyä mennään

Ellin patologin vastaus saatiin pari viikkoa sitten. Pahanlaatuistahan se oli, mutta lausuneen patologin vastauksen perusteella leviämis- ja uusiutumisriski on pieni, jos koko kasvain saatiin poistettua.
Elli on muutoin toipunut leikkauksesta hyvin ja toivomme tietenkin ettei näitä leikkauksia enää koskaan tarvitsisi tehdä...

Äidin luona asuva lauma muutti hetkellisesti muotoaan. Kasvatillani Fasullahan on ollut ongelmia sopeutua perheen kaksijalkaiseen jälkikasvuun. Annen kanssa soveimme sitten niin että Fasu muutti äitini luo opettelemaan laumaelämää ja pois yksinvaltiattaren lellivauva roolista. Vaihturina sitten taas Wanda muutti Fasun tilalle, ajatuksena että perheen ei tarvitse olla ilman koiraa ja samalla lapsi saa opetella koiran kanssa elämistä maailman kilteimmän, lempeimmän ja luotettavimman Wandan kanssa. Järjestely on voimassa toistaiseksi, tarkoituksena kuitenkin on että koirat sitten jossakin vaiheessa palaavat omiin koteihinsa. Tiedä sitten onko tästä järjestelystä mitään apua, mutta kokeillaan nyt ainakin. Wanda ainakin varmasti nauttii kun se saa olla huomion keskipisteenä, Fasulle tällainen shokkihoito voi aluksi olla pieni järkytys ;)

Sitten vielä näyttelytuloksia. Viime viikolla Sissi vieraili Sannan ja veljensä Jaakon kanssa Valko-Venäjällä. Tuloksina molempina päivinä SERT CACIB VSP ja uudet tittelit BYV-14 ja BY MVA! :) Kiitokset Sannalle tänttärään kuskaamisesta ja esittämisestä!
Tervakoskella Sissi oli PN2 vara-CACIB ja vara-SERT, samoin Wiia PN2 vara-CACIBin kera. Pete korkkasi valioluokan tuloksella eri4.
Eilen Porvoossa Sissi oli jälleen PN2 varasertin kera ja Wiia taas hienosti ROP!

Railin kanssa oltiin tollereiden agilitymestaruuksissa ja hyllyjähän sieltä taas tuotiin kotiin. Raililla oli vire kohdillaan ja eteneminen radalla tuntui jouhevalta, mutta ikävä kyllä koira ei ohjaajalleen mitään mahda. Hieno laji, mutta koskakohan sitä alkaisi jotain kunnon tuloksia saamaan useammin kuin kerta puoleen vuoteen? :D Nooh, hetkellinen kisamasennus voitettiin jo kotimatkalla ja eikun uutta matoa onkeen, eespäin sano mummo hangessa jne.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Päivityksiä

Jäänyt muutama tulos kertomatta, heh.

Eli päivää ennen maailman voittaja näyttelyä oli SNJ:n päänäyttely. Tollomme menestyivät ihan kivasti:
Paavo VAL ERI2 SA
Raili VAL ERI1 SA PN2!!!
Elli VET EH4

Pori rn 17.8.
Paavo PU1 ROP
Elli PN1 VSP ROP-vet
Wiia PN1 ROP RYP-3!!!
Sissi ERI1

Viime lauantaina oli Satakunnan piirimestaruudet agilityssä. Keli oli aivan hirveä eikä tuloksillakaan ylpeillä; 3*HYL. Mutta ei masennuta, radoissa oli paljon hyvää ja kaksi viimeistä hylkyä meivät ohjaajan piikkiin täysin.

TollerShow oli 24.8. Siellä Paavo hienosti valioluokassa ERI2 SA ja bikini-Raili EH ;) Kiva oli taas nähdä sankoin joukoin tuttuja ja juoda skumppaa ja syödä suklaakakkua kaikkien menneiden ja tulevien saavutusten johdosta :) Ellikin oli ilmoitettu, mutta mummo esudti kotona. Elliltä poistettiin viime viikon tiistaina nisäkasvain ja luonnollisesti doupattuna, toinen kylki karvattomana ei ole kehään asiaa. Patologin vastaukset patista saamme perjantaina tikkine  poiston yhteydessä. Huoli on suuri, mutta toivotaan parasta. Patti oli huomattavasti isompi kuin joulukuussa poistetut herneen kokoiset, hyvänlaatuiset kasvaimet. Elli on kuitenkin toipunut leikkauksesta todella hyvin ja luulee olevansa jälleen pentu :)

Wiia RYP-3 Porissa

lauantai 16. elokuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoo; se taipuu sittenkin!

Silloin kun laitoin koeilmoittautumisen menemään uskoinen ennemminkin tehneeni treeni-ilmon, Railin palautukset tökkivät vielä kuukausi sitten niin pahasti. Mutta kun ei niitä tuloksia kotiinkaan tuoda ja korjaussarjaa palutuksiin käytiin hakemassa Euran suunnasta, niin uskaltauduttiin tänään kokeilemaan Railin taipumista kolmannen kerran. Ja läpi meni!

Vesityö on Raililla vahva alue, ei moitittavaa. Hakuruudussa palautusongelma hieman näkyi, kaksi varista jäi sen verran pitkälle että jouduin muutaman askeleen ottamaan, muut tulivat ohjaajalle saakka. Hieman piti myös roikkua variksen päällä, mutta omatoimisesti Rai ne mukaansa poimi. Viidennen palautuksen jälkeen tuomari käski kytkeä koiran ja lähetti meidät jäljelle :D
Jälkeä saatiin odottaa pari tuntia, siinä välissä ehdein katsoa veljeni Teeun ja Peten suorituksen, joka päätyi myöskin jäljelle pääsyyn!

Hieman järkytyin siitä kun näin minkä kokoinen kani siellä jäljen päässä odottaa, ollaan treenattu hieman pienemmillä. Raili lähti luvan saatuaan jäljestämään jälkitarkasti ja katosi pian tiheään metsään. Hieman pelästyin kun Raili tuli pienen matkan päästä tielle näkyviin tyhjänä, mutta tuomarin ei tarvinnut kuin hieman kävellä kania päin niin sieltähän se Raili sitten tuli pupu suussa. Käteen asti tätä aarretta ei viitsitty tuoda, mutta tuomari kehoitti kytkemään koiran, palautti riittävän matkan ;) Eli läpi meni ja niin meni myös Petelläkin eli meidän laumaan saatiin kaksi uutta Suomen muotovaliota!!!

Koeselostus:
Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen noutaja
Uimahalu: Menee reippaasti veteen. Ui mielellään.
Hakuinto: Innokasta ja melko tasavauhtista hakua.
Noutohalu: Spontaanit ylösotot vaikka empii paria varista.
Nouto-ote: Pehmeät otteet.
Palauttaminen: Tuo ohjaajalle, pari noutoa jää kesken, mutta korjaa tilanteen.
Reagointi laukaukseen: Erittäin tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää itsenäisesti kanille. Muutkin tehtävät riittävän itsenäisesti.
Yhteistyö: Melko hyvässä yhteistyössä.
Yleisvaikutelma: Pirteä narttu, joka helpohkosti selviää kokeen kaikista tehtävistä osoittaen riittäviä taipumuksia.

NOU1, tuomari Ari Huttunen

Onnellinen ohjaaja ja taipunut Raili

Fi Mva Clearing Pond's Gold Digger ja Fi&By&Lv Mva Myrock's X-Mas Angel

lauantai 9. elokuuta 2014

Wiia WORLD WINNER 2014!!!!

Nyt olen sanaton, en voi uskoa tätä!

Eilen pääsin ensimmäiseen maailman voittaja näyttelyyni koskaan, mukana Elli, Wiia ja Sissi. Paljon koiria, paljon ulkomaalaisia, paljon uusia shoppailumahdollisuuksia. Kuitenkin täytyy järjestelyistä sen verran marmattaa, että enpä huomannut juurikaan eroa perinteisiin joulukuun Voittaja-näyttelyihimme. No se siitä, isot tittelit olivat kuitenkin jaossa.

Sissi sai EH:n ja Elli ERI:n, kummallekaan ei luokissaan sijoitusta. Mutta eipä tuo haitannut, koska Wiia hoiteli homman kotiin! Koikkereita oli ilmoitettu 65kpl, uroksia ja narttuja aikalailla fifty-fifty. Valionarttuja oli huikeat 16 kpl ja jo sijoittuminen noin isossa luokassa olisi ollut hieno juttu. Kilpailuluokassa oli 12 upeaa koiraa, Wiia niiden mukana. Wiia kyllä näytti taas luonnettaan, ärsyttävää sen tapa komentaa meikäläistä kehässä. Onneksi se sentään liikkuu kuin unelma ja luulen että niillä liikkeillä voitettiin eilen paljon. Tuomari karsi määrän kuuteen, Wiia edelleen pelissä mukana. Siinä sitten juostiin yksittäin ja ryhmässä, karsittiin ryhmä kuuteen, Wiia edelleen mukana. Sijoituksia jaettiin ja lopulta kehää ympäri juoksivat enää Wiia ja Ronja. Voi hyvä ihme sitä ääntä mikä meikäläisestä lähti kun tuomari nosti peukun meille ykkössijan merkiksi!!! Wiia sai hepulit ja tuomarikin joutui handleria rauhoittelemaan... :)

CACIB kilpailua jouduttiin odottamaan veteraanien arvostelun verran ja sitten taas mentiin juoksemaan. Ympäri, ympäri ja niin siinä sitten kävi että tuomari ojensi tuon valkoisen ruusukkeen meille ja näin ollen Wiiasta tuli MAAILMAN VOITTAJA 2014!!!! Voi herranen aika sanon vaan...  En voi sanoin kuvata kuinka iloinen olin, ehkä se näkyi naamalta :)

Rotunsa parhaan valintaan menivät sitten kaikki kuusi tittelin saanutta. Jännittävä paikka, yhtään ei voinut ennustaa kuinka lopulta käy. Taas mentiin yksitellen ympäri ja lopulta kaikki yhdessä, Wiia pisteli parastaan. Niin siinä sitten kävi että ROP ruusuke ojennettiin Wiialle, maailman kauneimmalle koikkerille <3 VSP oli valioluokan uros Wishdecoy Raymond Olivia.

Kiitos kaikille onnittelijoille, päivä säilyy muistoissani ikuisesti, ensimmäinen maailman voittaja meidän tiimiin.
CIB&BALT&FI&EE&LT&LV&SE Ch EEW-09 V-09 HEW-10 MV-14 Manusia's Olivia, kuva: Virpi Laaksonen

CIB&BALT&FI&EE&LT&LV&SE Ch EEW-09 V-09 HEW-10 MV-14 Manusia's Olivia, kuva: Virpi Laaksonen
Kuva: Virpi Laaksonen
<3 kuva: Virpi Laaksonen

ROP Manusia's olivia VSP Wishdecoy Raymond Olivia

ROP ja VSP, kuva Virpi Laaksonen
Rusetit




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Agi Rauma ja Mäntsälä/Saarijärvi/Helsinki kr

Viime viikonloppuna päästiin Railin kanssa pienen tauon jälkeen taas agilityn kisakentille perinteisissä Rauman pitsiageissa. Kuuma oli kuin saunassa ja nestettä kului sekä koiralla että ohjaajalla. Suihkupiste toi helpotusta koiralle.

Ensimmäinen rata lähti liikkeelle vauhdikkaasti, sanoinkin että Rai lähti lähdöstä kuin viitapiru :D Itse olin helteen takia varautunut hieman hitaampaan vauhtiin ja olinkin heti alkuunsa myöhässä, josta Raili tavoistaan poiketen antoi minulle jopa pienen kommentin. Keinusuoritus oli sen paras suoritus ikinä missään; täysillä päähän ja juuri kontaktilla jarrut kiinni, niin sitä pitää! Kepeillä tuli sitten sisäänmenovirhe, enpä muista koska olisi viimeksi näin tapahtunut. Muutoin rata sujui ihan mukavasti, todella mukavasti etenevä rata. Viimeisen esteen ohi mentiin kun oma ohjaus oli taas hukassa.

Toinen rata oli paikoitellen varsin kinkkinen agilityrata, mutta hienosti päästiin nollalla maaliin! SM-tili ensi vuotta ajatellen auki :)) Huomattavasti hitaampi oli kyllä tämä rata kuin ensimmäinen.

Hyppyrata meni sitten ihan alusta alkaen ihan ihme säädöksi eli hylkyä pukkasi, mutta rohkeasti taisteltiin maaliin ;)

Railin 10 keinusuoritus, kuva Topi Mäkinen
Novakin juoksi toisaalla yhden nollan eikä se ensimmäinen hyppysertikään ollut kaukana :) Onnistuessaan Nova ja Paula ovat kyllä kärkikahinoissa mukana missä joukossa tahansa.

Sitten Sissi siiseli. Äiti on vähän innostunut ja pyörinyt Sissin kanssa ympäri Suomenmaata.

Mäntsälässä 20.7. Zlatina Davidovska arvosti Sissin parhaaksi nartuksi ja lopulta VSP:ksi upealla arvostelulla.

"Typical breed example with feminine head. Correct set ears and eyes. Very good pigment. With strong neck. With excellent underline and topline. Very good muzzles of body. Correct set front and frontlegs. Correct tailset. Parallell movement with nice dynamic" PN1 SERT VSP
26.7. Saarijärvellä Anca Giura tykkäsi myös Sissistä, tuloksena PN3 SERT. "Young female with already a proud attitude. Well balanced propertions. Cirrect head & bite. Dark eyes. Neck long enough to but value to the head. Compact body. Good angulations. Impressive coat and good movement"

27.7. Helsinki kr
Elli VSP-vet
Sissi PN3

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Oulu KV ja Kokkola KV

Oulu KV

Paavo PU1 CACIB ROP
Raili ERI1
Elli ERI1 ROP-vet

Kokkola KV

Paavo PU3
Raili PN2 vara-CACIB -> CACIB
Elli ERI1 SA ROP-vet
Sissi ERI1

Kiitos Johanna seurasta, otetaan uusiksi :)

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Raili suoritti MH-luonnekuvauksen

Tänään tehtiin Railin kanssa päiväretki Riihimäelle Novascotiannoutajat ry:n järjestämään MH-luonnekuvaukseen. Muutamia yllätyksiä tuli; esim. se että Rai ei ollut juurikaan kiinnostunut vieheestä, passiivisessa osiossa se oli hieman rauhallisempi kuin olisin odottanut ja se reagoi tosi pienieleisesti pelotteluihin. Tuomarin sanoin Railia ei saatu millään pelästymään eikä minun tarvitse pelätä että se yllättävässä tilanteessa alkaisi käyttäytymään aggressiivisesti (paitsi ehkä jos aave tulee tielle ;)) Passiivisuutta voitaisiin treenata lisää.

Railin MH-video on katseltavissä täältä. Kiitos Niinalle kuvaamisesta!

1a. KONTAKTI, tervehtiminen
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen

1b KONTAKTI, yhteistyö
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta

1c KONTAKTI, käsittely
3 Hyväksyy käsittelyn


2a LEIKKI 1, leikkihalu
4 Leikkii-aloittaa nopeasti ja on aktiivinen

2b LEIKKI 1, tarttuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

2c LEIKKI 1, puruote ja taistelutahto
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudelleen


3a TAKAA-AJO, 1. kerta
2 Aloittaa, mutta keskeyttää

3b TARTTUMINEN, 1. kerta
1 Ei kiinnostu saaliista

3a TAKAA-AJO, 2. kerta
3 Aloittaaetenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista

3b TARTTUMINEN, 2. kerta
2 Ei tartu, nuuskii saalista


4 AKTIVITEETTITASO
4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen


5a ETÄLEIKKI, kiinnostus
1 Ei kiinnostu avustajasta

5b ETÄLEIKKI, uhka/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä

5c ETÄLEIKKI, uteliaisuus
3 Saapuu piilossa olevanpuhuvan avustajan luokse

5d ETÄLEIKKI, leikkihalu
1 Ei osoita kiinnostusta

5e ETÄLEIKKI, yhteistyö
3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta


6a YLLÄTYS, pelko
2 Kyykistyy ja pysähtyy

6b YLLÄTYS, puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä

6c YLLÄTYS, uteliaisuus
3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä

6d YLLÄTYS, jäljelle jäävä pelko
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

6e YLLÄTYS, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta haalarista


7a ÄÄNIHERKKYYS, pelko
1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti

7b ÄÄNIHERKKYYS, uteliaisuus
5 menee räminälaitteen luo ilman apua

7c ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä pelko
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

7d ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan


8a AAVEET, puolustus, aggressio
2 osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä

8b AAVEET, tarkkaavaisuus
3 tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista

8c AAVEET, pelko
2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa

8d AAVEET, uteliaisuus
2 menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa

8e AAVEET, kontaktinotto aaveeseen
3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin


9a LEIKKI 2, leikkihalu
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee

9b LEIKKI 2, tarttuminen
5 Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista

10 AMPUMINEN
4 keskeyttää leikin/passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukaksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Forssa kr ja Pori KV

Forssa kr 28.6.
Paavo PU1 VSP
Raili PN3
Sissi ERI3

Tollereilla oli varsin tehokas tuomari, ekan rodun jälkeen kehä oli melkein puolituntia etuajassa ja tollereiden arvosteluun meni max. minuutti per koira :D

Pori KV 29.6.
Sissi PN1 SERT VSP
Elli VSP-vet
Wanda PN4, comeback kahden vuoden tauon jälkeen ;)
Paavo ja Raili EH/3

Mulla oli ihan väärän tyyppiset tollerit kehässä, mutta onneksi tukkakoira sai jotain niin ei harmittanut ihan hirveästi se että jätettiin MM-karsinnat välistä ;) Wandan menoa kehässä oli iloa katsoa, tytöllä oli niin kivaa kun pääsi piiiiiiiiiitkästä aikaa kehään :) Handlereilla oli kyllä sormet kovilla ;)

Sissi on kehittynyt ihan mukavasti agilityssä. Se ei edelleenkään ole mikään penaalin terävin kynä, välillä kyllä täytyy purra hammasta yhteen kun tuntuu ettei edes perusvalssi tahdo onnistua, mutta sitten välillä se esittää kyllä niin riemastuttavan hauskoja päätelmiä että ei voi kuin nauraa <3 Sissin kanssa ei todellakaan voi ottaa lajia liian vakavasti, hauskanpitoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen silti kuullut sellaisia lausahduksia kuin "lupaa harrastuskoira" ja "nousee kyllä kolmosiin". Katsotaan, katsotaan... Lisäksi Sissin kanssa on kyllä hauska kulkea tuolla ihmisten ilmoilla, se kerää ulkonäkönsä ja luonteensa puolesta hirveästi huomiota. Eilen se oli mukanani talkoilemassa seuran epiksissä ja joutui odottamaan autossa neljä tuntia, koko ajan se tarkkaili kentän tapahtumia. Pääsi se toimimaan mölliradan "nollakoiranakin", meni ehkä hieman riman alta se suoritus ;) Kisojen jälkeen sitten ajateltiin että kyllä se on varmaan puhki, no mitä vielä, kauheeta pukkilaukkaa ja 1,5metrin tasajalkaloikkia se veteli, ihana tyyppi!

Railin geenitesti tulokset ovat tulleet. Sintti on CEA-A ja PRA-B.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Epistelyä Raumalla

Jäi hieman hampaankoloon arvokisojen lähdöstä varastelu ja niistojen epäonnistuminen, joten lähdettiin eilen Hennan ja kääpiöpinsereiden kanssa Raumalle epiksiin.

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Siinä piti vähän kovistella lähdössä pysymisen kanssa. Muutoin kiva rata, Raili tuli nyt todella varmasti niistoihin. Kannustusta se siihen vaatii, mutta eiköhän sitä lisää varmuutta saada treenien avulla :) Putkijarru lyhyellä suoralla putkella toimi aivan mielettömän hyvin, upea! Hyvin se muutenkin irtoili putkiin. Samoin keppien avokulma meni mukavan nätisti. Loppusuoralla Raili juoksi pituudesta ohi, enkä jaksanut alkaa sitä korjaamaan, joten hyl.

Railin agirata, HYL

Hyppyradalle päästiin vasta joskus kymmenen tienoilla, varsinaiset yöepikset :D Hyppäriin ei paljon lisättävää. Kauniisti istui lähdössä ja tuli mahtavasti ohjauksiin. Irtosikin niin kuin pitää. 0vp ja 3. sija (alkaa olemaan meidän vakiosijoitus Raumalaisten perässä :P)

Railin hyppyrata, 0vp 3.sij

Sitten päivän hupsis! Siiseli Tänttähäärä tuli Raumalle mukaan katsomaan kisameininkiä, mutta jollakin ilveellä löysimme itsemme radalta?!!? Kahden kuukauden sisään se on treenannut agia kokonaiset kaksi kertaa, A-esteen se teki ensimmäisen kerran kokonaisena toissapäivänä eikä se ole koskaan juossut enempää kuin viisi estettä ilman palkkaa. Ilmoitin sen sentään mediluokkaan, koska maxi-hyppyjä on otettu vasta ihan yksittäisenä hyppynä suunnilleen kaksi kertaa. Joten olkaapa hyvä, tässä meidän ensimmäisen 17 esteen möllirata Raumalta, ei se ihan katastrofi suoritus ole ja kontaktit tehdään tarkasti ;)


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Agility SM 2014

Vuoden päätapahtuma on nyt takanapäin eli agilityn Suomen mestaruus 2014 kilpailut. Aivan huikea kokemus, huikea kilpailu ja loistavasti toteutettu tapahtuma! Ihana ketyni oli jälleen korvaamaton ja kannustusjoukot olivat koko viikonlopun aivan loistavat, erityisen liikuttunut olin sunnuntaina paikan päälle ilmestyneistä tolleristeista :)

Lauantaina oli joukkuekilpailu. Raili edusti Wecaa ja Paavo tolleriyhdistystä. Lauantaina sai herätä jo klo 5.00, jotta oltiin kisapaikalla klo 7 ja eka rataantutustuminen jo heti kahdeksan jälkeen. Kova saavutus näin aamu-uniselle ihmiselle.
Raili aloitti Wecan medien joukkuesuoritukset ja teki oikein mukavan radan, ohjaajan piikkiin meni 5vp kielto niistosta. Mutta ei ollenkaan huono aloitus meidän arvokisoille, molemmille ensimmäinen sellainen ja fiilis oli loistava :)


Paavon harteille jäi tollereiden ankkuriosuus. Hylätyksihän se meni, mutta meillä oli kivaa, hymy huulilla tultiin maaliin, vaikka samalla hieman haikea mieli valtasi mielen. Nämä olivat Paavon viimeiset agilitykisat... Mutta mikäs sen parempi paikka lopettaa kuin arvokisojen ankkuriosuus, loppusuora täysillä taputusten saattelemana :)

Sunnuntaina oli viikonlopun kohokohta, yksilökilpailut. Rata oli paikoitellen haastava ja aloin olemaan hieman paniikin partaalla. Mutta oman vuoron lähestyessä ja lähtökarsinassa odotellessa olin aivan rento. Olimme Railin kanssa vain aivan malttamattomia pääsemään radalle. RaiRai oli aivan kierroksilla. Karkasi taas lähdössä, onneksi ehdein palauttamaan sen takaisin paikalleen. Tähän varastamiseen pitää nyt kyllä puuttua. Radalla oli pari suoraa vauhtipätkää ja niinhän siinä sitten kävi että esteen nro5 jälkeen tajusin että olen auttamattomasti myöhässä esteen nro 8 takaakierrosta. Ei minun jaloilla ollut pienintäkään mahdollisuutta ehtiä törkkäämään Railia takaakierrolle, joten väärään suuntaanhan se sen hyppäsi eli hyl. Juostiin kuitenkin rata ihan fiilistely mielessä loppuun asti ja saatiin mm. hienot kepit suoritettua :) Ei tämä todellakaan meidän paras ratasuoritus ollut, mutta kivaa oli, jäi aivan uskomattoman hienot muistot! Ja yksi unelman toteutui, sain osallistua sm yksilökilpailuihin! Seuraava unelma olisi sitten joskus päästä finaaliin asti, siinä tavoiteltavaa sitten vaikka ensi vuodelle ;) Kaiken kaikkiaan upea suoritus Raililta koko viikonlopun ajan, varsinkin kun ottaa huomioon että meidän kisaurakin alkoi vasta vajaa vuosi sitten. Tavoitteena oli olla arvokisoissa vuonna 2015, tämä että vaaditut tulokset olivat kasassa jo vuodelle 2014 oli pelkkää extraa. MM-karsintoihin ei kuitenkaan malteta lähteä, ehkä ensi vuonna?


Alla olevat kuvat yksilöradalta ottanut Katri Linna, kiitos ihanista muistoista!









Hieno tyttö, hylystä huolimatta kivvaa oli!
Ai niin! Siiseli kävi sunnuntaina arvioitavana Pöytyällä, tuloksena PN1 SERT VSP!! :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tehoviikonloput alkakoon!

Nonniin. Nyt alkoi se kauan odotettu kesäloma ja jokaiselle viikonlopulle on suunniteltuna jonkinlaista ohjelmaa, tosin juhannus taidetaan vain olla ja nautiskella :)

Lauantaina kävimme Salossa kokeilemassa taipumista Railin kanssa, ei taipunut, jäykkää oli :P Tuomarina toimi Tobina Nyman. Railin on tehnyt treeneissä aivan uskomattoman kivaa hakua viime aikoina, joten olin todella ihmeissäni kun kauniin vesityön jälkeen haku meni ihan pelleilyksi. Innolla se lähti, mutta ei halunnut varista nostaa ja sitten kun nosti niin palautus oli jotain aivan järkyttävää. Mutta me emme tästä masennu! Tuo koira osaa, siitä se ei ole kiinni. Lupasin että sitten kun meillä on kymmenen nollatulosta kasassa niin sitten voin luovuttaa, en aiemmin.

Onneksi rakas Johanna oli kokeessa mukana ja valoi uskoa siihen että jonakin päivänä me onnistutaan ja tänään koira ei todellakaan ollut oma itsensä haussa. Mutta sillain varmaan kaikki sanovat hylätyn suorituksen jälkeen? ;) No ei mitään, sotasuunnitelmat on tehty. Taidamme palata pari askelta taakse päin hakutyöskentelyssä, vieraille riistoille pitäisi päästä treenaamaan enemmän (treenikutsuja odotellessa siis!) ja paineet pitäisi saada alas.

Sunnuntaina oli vuorossa Lohjan ryhmänäyttely ja vesikoirien erikoisnäyttely. Tulokset lämmittävät mieltä :) Sissi sijoittui molemmissa näyttelyissä isoissa luokissa. Ryhmiksessä oli 8 junnunarttua, Sissin tulos ERI3. Erkkariin oli ilmoittautunut 12 junnunarttua ja Sissin jälleen hienosti palkintosijoilla tuloksella ERI4! Hienosti jaksoi likka esiintyä vaikka erkkarin kilpailuluokan aikaan hellettä riitti ja tuomari juoksutti useasti ympäri ja edestakaisin, koira jakosi hyvin, hadleria alkoi jo heikottamaan... Ryhmänäyttelyssä Sissi meinasi hieman taas heittää pelleilyksi, mutta jämäkällä otteella se sitten lopulta alistui kohtaloonsa olla näyttelykoira ;) Erkkarissa oltiin sitten jo kuin mitäkin näyttelykonkareita :D

Tollereissa Paavo oli valioluokasta ERI1. Tuomari tykkäsi Paavosta hirmuisesti, mutta se yksi hemmetin rivistä karannut hammas vei taas paremmat tulokset. Olisikohan vaan fiksumpaa vetää tuolta pallit pois nyt vihdoin ja lopettaa nämä näyttelyt ja keskittyä ihan vaan tokoon? No koko kesäksi se on näyttelyihin ilmoitettu, katsotaan sitten kesän jälkeen.
Raili sintti yritti sitten hieman paikkailla lauantaista epäonnistumista ;) Raili kilpaili valioluokassa ja siihen mennessä kukaan nartuista ei ollut saanut sa:ta (narttuja ilmoitettu 13kpl). Olin kyllä niiiiin iloinen kun kehäsihteeri ilmoitti "eri ja sa".
Elli-mummolla oli yksi kilpakumppani veteraaniluokassa ja tuomari ihastui Elliin täysin, hampaatkin piti katsoa kahteen kertaan kun ei voinut uskoa että kymmenvuotiaalla on niin siisti hammaskalusto. Elli voitti luokan sa:lla ja oli ROP-vet :)
Paras narttu kehässä ei sitten ollut muita kuin minun tytöt. Tuomari oli tosiaan aivan ihastunut Elliin, mutta koska mummo on nyt hieman tuhdissa kunnossa (hups...) niin voiton vei RAILI! Ei haittaa, Elli antaa mieluusti Railinkin joskus voittaa ;)
Urokset oli voittanut Middle Island`s Afterglow Amigo "Milo", joten vastakkain oli rotumääritelmän ylä- ja alarajoja hipovat yksilöt, oli siinä näky! Yllätyksekseni Raili valittiin rodun parhaaksi, sintin eka ROP! Raili ei moisesta voitosta ollut moksiskaan, hänen ainoa ajatuksensa oli päästä hyppäämään näyttelyalueen takana olevaan järveen, jonka reunalla käytiin ottamassa vähän kuvia. Alla olevat kuvat ottanut Ada Pykäläniemi, kiitos! Ai niin olihan meillä mukana myös karvaton naku-Wiia. Wiian on nyt pitänyt jäädä kahdesta näyttelystä pois karvatilanteensa takia, mutta kuitenkin se on mukaan otettu ja molemmilla kerroilla tuloksena ROP. Kai sitä sitten kehtaa nakunakin näyttää, bikinimalli :)

Good size. Very balanced female. Exc. head, good bite, exc. topline. Correct chest. Exc. front and rear angulations. Nice temperament.

Raili ja Milo

Raili ja Milo

Railin eka ROP :)


torstai 5. kesäkuuta 2014

Tuloksia sieltä sun täältä

Ensiksi näyttelyuutiset. 1.6. oli spanieliliiton erikoisnäyttely Tammelassa. Omia spanieleita ei mukana ollut, mutta vesikoiratkin pääsivöt osallistumaan, joten mukana menossa meidän laumasta Sissi. Sissille tulos eri2, hän on päättänyt että portugalilaiset miehet ovat kamalia... No lisää treeniä.
Kuva: Suvi Tyynismaa
Kasvattini Nova oli edustamassa ja osoitti kyllä taas olevansa nimensä veroinen yksilö... Koikkereita oli ilmoitettu yli 60kpl ja narttuja 26. Novan tulos oli VAL ERI1 SA PN1 VSP!!! Olen hirmu ylpeä tästä saavutuksesta, tuomarina kasvattajatuomari Astrid Straaijer. Paljon paljon onnea Paula ja Susanna!

ROP Peter, VSP Nova. Kuva: Jonna Heinonen

CIB&FI&RU&EE Mva EE JMva EEVJV-12 Burning Red's Amazing Number One Kuva: Tytti Käyhkö

Nova Kuva: Tytti Käyhkö

Sekä Raili että Paavo ovat päässeet edustamaan agilityn SM-kisoihin. Paavo pääsi mukaan tollerijoukkueeseen ja Raili karsiutui mukaan wecan joukkueeseen sekä on tietysti mukana myös yksilökilpailussa, hienoa!
Viime lauantaina oltiin sitten Paavon ja Railin kanssa agikisoissa Harjavallassa. Paavon kanssa tavoitteena oli saada kontaktitreniä ja hienosti poika tällä kertaa jokaisen kontaktin suorittikin :) Tuloksina hyl ja 5. Raili juoksi kolme rataa. Hyppärillä mystinen yksi rima alas, muutoin aivan mielettömän vauhdikasta ja sujuvaa menoa. Ekalta agilityradalta saatiin sitten nollarta ja sijoitus 3. Viimeisellä radalla tapahtui pieni työtapaturma. Raili oli köpötellyt hipihiljaa perässäni kolmannelle esteelle saakka. Yleensä en perääni vilkuile kun olen Railin lähtöön jättänyt, niin varmasti se on siellä pysynyt. No tulipa tämäkin koettua, palautus lähtöpaikalle ja sitten mentiinkin ihan "verenmaku suussa" maaliin ;) Tuloksena hyl.

Maanantaina käytiin ottamssa Railin kanssa vielä kenraalikisat Raumalla. Ekalta radalta aivan törkeen kivan tuntuinen nollarata ja jälleen 3. sija. Me aletaan ehkä pikku hiljaa oppimaan ;) Hyppärillä kämmäsin itse kepit ja plokkasin ihan itse avokulmalla ensimmäisen välin koiralta. Muutoin kiva rata, jossa saatiin vähän kokeilla sitä molemmin puolista luottoa. Yksi rima saatiin vielä alas. Raili on kyllä herkkä noille myöhässä oleville ohjauksille, silloin tipahtaa kyllä rimat. Mutta hyvillä mielin mennään kohti SM-kisoja, niitä meidän kaikkien ensimmäisiä arvokisoja :) Ja ne ovatkin jo ensi viikolla!

Sissin viralliset terveystulokset tulivat. Lonkat C/C ja kyynärät 0/0.